Perjantain ohjelmassa oli monta mielenkiintoista esiintyjää, joista kuvauksellisesti odotin kaikista eniten The Flaming Sideburnsia. Enkä turhaan. Aivan kertakaikkisen kreisi meno kun laulaja Eduardo Martinez kiipeili katossa saakka. Jyrock on siitä hieno festari, että se onnistuu yllättämään esiintyjillään kerta toisensa jälkeen. Musiikkia löytyy laidasta laitaan, ja valinnat ovat aina onnistuneita. Perjantailta omaan makuun kolahti ehkä eniten Tuuttimörkö letkeällä meniningillään, sekä Liettualainen Colours Of Bubbles. Myös Kemmuru veti hyvän keikan, eikä yleisö olisi millään halunnut lähteä kotiin. Lauantaina kaikki esiintyjät paitsi Siinai olivat minulle ennestään tuntemattomia, mutta dikkailin taas kerran kaikista.
Mutta nyt niihin perjantain kuviin:


























Ei kommentteja:
Lähetä kommentti